Vauva venyttelee vaan, vauvan vaippoja kun vaihdetaan…
Vaipanvaihdosta voi tehdä kiireettömän ja mukavan hetken, jossa korostuu vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus. Hellyys ja hoivaaminen kuuluvat olennaisena osana vaipanvaihtoon. Pehmeiden kestovaippojen käyttäminen sopii luonnostaan hyvin tällaisiin intensiivisiin ja kiireettömiin hetkiin. Vauva aistii sen hellyyden, millä äiti tai isä taittelee vaipan ja pukee sen vauvan päälle.
Vanhempien ja vauvan keskinäinen suhde muodostuu erilaisissa hoitotilanteissa ja sylissä hellimisessä. Lapsen perusturvallisuus on aluksi iho- ja liikeaistimusten varassa. Vauva tuntee olevansa rakastettu ja arvokas, kun häntä hellitään ja hoidetaan. Tälle elämän perusvoimalle rakentuu hänen luottamuksensa elämään ja lähellä oleviin ihmisiin.
Kosketuksen aistiminen kehittyy jo sikiövaiheen aikana. Ihon kautta tuleva yhteys, koskettaminen ja helliminen on olennaista vauvan kehittymisen kannalta. Kosketus on ensimmäinen kommunikaatiomuoto, jonka vauva ymmärtää. Koskettaminen on alkuvaiheessa vauvan ja vanhemman luonnollisin seurustelumuoto. Jokaisesta hyväilystä jää vauvalle muistijälki aivoihin ja muistijälkien avulla kehittyy älykkyys. Mutta kosketus on myös tunneasia. Kosketuksen kautta vauva tuntee, että läsnä on rakastava aikuinen ja että elämään voi luottaa. Jos vauvaa kosketellaan paljon, hänen hermostostaan kehittyy rauhallinen. Iho on vauvan tärkein rakkauden kanava. Sen kautta vauva saa kuvan omasta itsestään.
Koskettele vauvan varpaita, silittele hänen pohkeitaan ja reisiään. Vauvan jalkoja voi jumpata: liikuttele molempia jalkoja koukkuun ja suoraksi tai vuorotellen toista koukkuun ja toista suoraksi. Voit myös viedä kättä ja jalkaa yhteen tai vastakkaista jalkaa ja kättä yhteen. Lateraaliset ristiliikkeet eli kehon keskiviivan ylittävät liikkeet ovat aivojumppaa, joka auttaa käyttämään molempia aivopuoliskoja tasapuolisesti.
Vauva pitää potkimisesta ja alasti olemisesta. Anna hänen potkia peppu paljaana vaipanvaihdon aikana. Kun vauva tarttuu varpaisiinsa, hän harjoittelee käden ja silmän yhteistyötä ja oppii hahmottamaan omaa olemustaan.
Vaipanvaihtotilannetta voi elävöittää lorujen avulla. Vauva kuuntelee kiinnostuneena, kun juttelet, loruilet ja laulat hänelle arkitoimien ohessa. Vauva keskittyy äänen rytmiin ja sävyyn. Vauva on kokenut rytmin jo kohdussa äidin liikkeinä ja sydämen sykkeenä, sitten hoitajan kanssa.Vauvan käsien ja jalkojen liikuttelu antaa vauvalle kokemuksen sykkeestä. Pienet lorut ovat mainiota rytmikasvatusta, samoin puheen rytmittäminen ja taputtaminen. Tempoa vaihdeltaessa lapsi pääsee kokeilemaan omia rajojaan—miten hitaasti ja nopeasti jalkani voivat heilua lorun tahdissa. Rytmitaju on osana monien taidollisten valmiuksen kehittymisessä, esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon oppimisessa.
Vaipanvaihto voi olla vauvan kanssa siis paljon muutakin kuin vain mekaaninen toimenpide. Nauti niistä hetkistä, sillä vauva-aika on kovin lyhyt eivätkä kiireettömät vaipanvaihtohetket enää ole mahdollisia taaperon kanssa.
Hannele Huovin sanoin:
Ensin vauvan hupsut puksut,
sitten vauvan höpsöt pöksyt,
sitten päälle hassut housut,
vihdoin viimein höpsöt pöksyt.Vauva venyttelee vaan,
vauvan vaippoja kun vaihdetaan.Siellä paketti pikkuinen.
Kuka saa lahjan lämpöisen?
Kirjoittaja Heli Mäkelä on koulutukseltaan sosionomi ja toimintaterapeutti. Kursiivit ja loru on lainattu Hannele Huovin tekstistä Vaipan vaihtoa Vauvan vaaka -kirjasesta (Tammi, 2008)
