Näin eduskuntavaalien alla Kestovaippayhdistys ry vetoaa kansanedustajaehdokkaisiin, olisiko syytä panostaa myös ympäristöön ja lämpenevään ilmastoon?
Kärjistyneet jäteongelmat ja kaatopaikkatilan puute ovat panneet liikkelle jätehuollon välttämättömän uudistusaallon. Jätelaki (1072/1993) ja ympäristönsuojelulaki (86/2000) velvoittavat huolehtimaan kaikessa toiminnassa mahdollisuuksien mukaan siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän.
Lasten kertakäyttövaipat ovat Suomessa suurin yksittäinen kaatopaikkajäte ja lapsiperheiden jätteistä jopa puolet on vaippajätettä. Yksi vauva käyttää vaippakautensa aikana keskimäärin 5 000 kertakäyttövaippaa ja tuottaa noin 1 500 kg jätettä. Jo yksin Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan (YTV) jätteenkäsittelykeskuksen kaatopaikalle Espooseen kertyy pääkaupunkiseudulta käytettyjä vaippoja noin 5 200 tonnia vuodessa. Vuosittain Suomen kaatopaikoille viedään yhteensä noin 250 000 000 vaippaa. Kaatopaikalla vaipat hajoavat hitaasti ja tuottavat kasvihuoneilmiötä kiihdyttävää metaania satoja vuosia. Lisäksi kertakäyttövaippojen valmistus, varastointi ja kuljetus kuluttavat energiaa.
Kestovaippayhdistyksen tavoitteena on edistää ja kehittää kestävän vaippakulttuurin periaatteita Suomessa. Yhdistys yrittää myös vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ja yhteiskunnan asenteisiin ja saada kestovaipat vähintäänkin tasa-arvoiseksi vaihtoehdoksi kertakäyttövaippojen rinnalle. Kerromme lapsiperheille ja heitä lähellä oleville tahoille, että kestovaippojen käyttö on erinomainen vaihtoehto ekologisesti, taloudellisesti sekä terveyden kannalta, eikä kestovaippojen käyttö ole sen vaikeampaa tai vaivalloisempaa kuin kertakäyttövaippojenkaan. Tahdomme myös muistuttaa siitä, että nykyajan kestovaipat ovat jotain aivan muuta kuin entisajan harsot ja vaippamuovit.
Perheiden asenteisiin vaikuttamisen lisäksi Kestovaippayhdistys pyrkii laaja-alaisempaan vaikuttamiseen myös valtiovallan kautta. Koska kertakäyttövaipat edustavat suurta osaa yhdyskuntajätteestä (Opas uuteen vaippakulttuuriin, YTV) ja vievät luonnonvararesursseja (valmistus- ja kuljetuskuormituksen moninkertaistuminen), tulisi myös valtiovallan suhtautua kestovaippojen käytön edistämiseen aktiivisesti. Tässä tarkoituksessa yhdistys pyrkii edistämään tietoutta kestovaipoista ja niiden ympäristöystävällisyydestä hakemalla yhteistyötahoja ja avustuksia ministeriöistä, ympäristökeskuksista ja kuntien edustajista.
Kestovaippayhdistys ry toimii valtakunnallisesti vapaaehtoisvoimin ja satojen vapaaehtoisten jäsentemme työ on erittäin tärkeää ja korvaamatonta. Kuitenkin tällä hetkellä tilanne on se, ettei vapaaehtoistyö pelkästään riitä vaan tilalle tarvittaisiin sponsoreita sekä taloudellista tukea myös valtiovallalta, sillä ilman poliittista tukea työmme pysyy edelleen ruohonjuuritasolla. Tarvitsemmekin nyt poliittisia päättäjiä tukemaan toimintaamme, jotta ympäristömme säilyisi vielä lapsillemmekin. Vaikka kertakäyttövaippojen käyttö saattaa tuntua poliitikosta turhalta murheelta, tarkoittaa se kuitenkin neljä kertaa enemmän jätettä kun kestovaipat. Jo yksi kertakäyttövaippa vähemmän päivässä tekee 365 vuodessa!
Olisi tärkeää, että myös poliittiset päättäjät heräisivät näkemään yhdistyksemme tekemän tärkeän työn, huomioisivat kokonaisuuden ja ottaisivat ekologisen arvomaailman osaksi työtänsä. Haastammekin Teidät tulevat päättäjät vastaamaan ilmastonmuutokseen! Jo pienikin askel kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuutta on suuri, sillä ympäristö on vain hetken lainassa lapsiltamme.
Pauliina Pohtamo
Hallituksen varapuheenjohtaja
Kestovaippayhdistys ry
www.kestovaippayhdistys.fi
