Paikallistoiminta
Valtakunnallisen Kestovaippayhdistys ry:n alueellista toimintaa on
käynnissä useilla paikkakunnilla. Toiminta noudattaa yhteisen toimintasuunnitelmamme linjauksia.
Paikallisten yhteistyötahojen ja tiedotusvälineiden kautta pyrimme
vaikuttamaan alueen lapsiperheisiin ja yleisiin asenteisiin
kestovaippoja kohtaan sekä tiedottamaan kestovaippavaihtoehdosta.
Alueellisesti osallistumme myös paikallisiin tapahtumiin ja järjestetämme omia tapahtumia. Niistä tiedotetaan paikallislehtien menovinkki-palstoilla.
Lisäksi alueittain on koottu kestovaippojen esittelypakkauksia, joita alueen aktiivit tulevat esittelemään perhekahviloihin, neuvoloihin ja erilaisiin perhetapahtumiin.
Tukihenkilömme ovat avuksi silloin, kun kaipaat käytännön apua tai vinkkejä vaikkapa vaippojen hankinnassa, käytössä tai pesussa.
Yhdistyksellä on myös tee-se-itse-toimintaa niille, jotka haluavat kokeilla vaippojen tekemistä itse.
Katso, joko omalla alueellasi on paikallista toimintaa ja tule mukaan! Levitetään yhdessä tietoutta kestovaipoista!
Yhdistyksen jäsenenä voit myös ryhtyä oman alueesi toiminnan vetäjäksi. Mikäli sellaista ei vielä ole, ota yhteyttä aluekoordinaattoriimme!
